Luomua suosivan perheen vuosi, näin se meni.

Reilu vuosi sitten elokuussa 2013 päätimme siirtyä kertaheitolla luomurukaan. Päätös siirtyä luomuruokaan tapahtui lapsen saannin myötä. Kun lapselle tuli aika valmistaa ensimmäiset soseet emme edes miettineet muuta vaihtoehtoa, kuin luomua. Pikkuhiljaa lapsen siirtyessä syömään samaa ruokaa meidän kanssa ymmärsimme, että on aika koko perheen siirtyä luomuruokaan tai ainakin niin suuressa määrin luomua suosivaksi kuin mahdollista. Tähän päätökseen meitä kannusti myös se, että lapsi oli pysynyttäysin terveenä koko ensimmäisen elinvuotensa. Ei flunssia, ei korvakipuja, ei kuumetta tai muitakaan lasten tauteja. Uskomme, vahvasti, että puhdas ruoka oli ainakin auttanut lasta pysymään terveenä ja kehittämään normaalia vastustuskykyä.

Siirtymä luomuun tapahtui kertaheitolla. Päätimme elokuussa 2013 että nyt ostamme vain luomua ja ei mitään muuta. Taisimme luovuttaa osan kaapin kuiva-aineista myös pois puhtaampien luomutuotteiden tieltä. Jälkeenpäin mietittynä olisi sen voinut tehdä hieman enemmän asteittain mutta loppupeleissä kertarysäys oli meille hyvä. Elokuusta eteenpäin, emme nähneet kaupan hyllyllä muuta kuin luomua.

Tämä vuosi on tuntunut upealle. Olemme olleet kiihkeitä saarnaajia vuoden varrella ja kenties tässä emme vielä ole osanneet rauhoittua ja seestyä. On ollut haastavaa huomata, että muuta eivät ole nähneet tarvetta siirtyä luomuun samanlaisella kertarysäykselle kuin me. Suosittelen kuitenkin sen kokeilua kaikille, edes yhden kuukauden ajan. Tai ostamaan joka viikko yhden tuotteen enemmän luomua. Nythän luomuun tavallinen perhe käyttää vuodessa noin 37€.

Yksi oikein mukava ja helppo tapa lisätä luomun käyttöä on ollut ”luomulauanti”, jolloin lisätään luomu elintarvikkeiden käyttöä parhaan mukaan. Luomulauantai näkyy ja kuuluu myös somessa esim. facebook ryhmnä, johon kuka vaan asiaan innostunut voi liittyä.

Meillä on ollut ennen luomuruokaan siirtymsitä kuukauden ruokabudjetti tavoitteena 400€. Tämän pitäminen ei ole täysin toteutunut vuoden aikana ja emme kyllä tätä aivan odottaneetkaan. Vuosi sitten elokuussa budjetti ylittyi 40€ euroa ja pitkään tämä olikin verrattain pysyvä tila. Olemme tulleet tulokseen, että ilman juhlia ja erityisiä tapahtumia kuukaudessa on mahdollista pitää tuo ruokabudjetti, sillä 40€ ylityksellä. Ruokabudjetin pitoa on myös auttanut viljelypalsta, jolla viljelimme kesän 2014 omiin tarpeisiin niin perunoita, kesäkurpitsaa, härkäpapuja, papuja, porkkanaa, lanttuja, kyssäkaalia ja punajuurta. Satokuukausina ruokabudjetti jäi jopa alle 400€,kun omaa satoa on syöty runsaasti. Toisaalta ruokabudjetin pysymisessä on helpottanut niin ruokalistan teko kuin viikon tehtävine ruokien suunnittelu etukäteen.

Suurin muutos kuitenkin on ollut siirtyminen kasvisruokavalioon. Emme ole täysin kasvisruokavaliolla mutta kuukaudessa syömme vain pari kertaa lihaa. Tähän selvästi syynä on ollut luomulihan hinta. Tosin, se on sanottava, että esimerkiksi kokonainen luomukana on kilohinnaltaan usein halvempaa kuin maustamaton broilerin rintafile. Toisaalta olemme myös nauttineet siirtymisestä aitoon slow foodiin. Kanakeiton tekemiseen menee mukavasti koko lauantai ilta mutta mikä voisi olla parempaa kuin pitkään haudutettu keitto itsetehdyllä kanaliemellä. Mukavaa on myös se, että perheen taapero leikkii mielellään äidin kanssa keittiössä ruuan tekoa. Milloin vatkaa pikkukulhossa onia sotkotuksiaan tai pyyhkii pöytiä keittiörätillä. Tärkeintä, että olemme yhdessä.

Vaihtaisimmeko enää takaisin? En usko, että pystyisimme enää vaihtamaan luomusta pois. Yksistään luomuruuan maku on niin paljon parempaa, että sitä ei vaihtaisi missään nimessä pois. Myös tunne siitä, että on tehnyt eettisesti kestävämmän valinnan tuntuu tässä kulutusyhteiskunnassa hurjan hyvälle. Kun ostamme suoraan tilalta näemme, mistä ruoka tulee ja kenelle rahat menevät. Ruoka ja sen tuottajat saavat kasvot. Yllätyksenä on tullut myös se, että lihaa en kaipaa lainkaan. Aiempaa broilerisuikalekastiketta ei ole ikävä.

Mihin tästä seuraavaksi? Uskon, että pyrimme löytämään enemmän tuottajia, joilta ostaa suoraan tuotteita tilalta. Halu vähentää välikäsiä ruuan tuotannossa on kova. Uskon myös, että kulinaristiset taidot kasvisruuan keittiössä kasvavat ja näin uudet ruuat ja maut taas osaltaan valtaavat keittiötämme. Näen myös, että ymmärrys satokaudesta ja sesonkituotteista kasvaa ja näin on myös helpompi säästää ruokakuluossa, kun ostaa sitä mikä on kulloinkin sesongissa. Luomuruokaan siirtyessä olemme myös siirtyneet pikkuhiljaa kohti ekologisia pesuaineita, jotta kemikaalikuormitus luontoon osaltamme vähenisi .Kokonaisuudessaan ekologinen ja eettinen kuluttaminen on tullut meidän perheessä jäädäkseen.

image

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aitoa ruokaa, Budjetti, Ei kategoriaa, Luomu ruoka, Puhdas ruoka, Ruokalista, Säästäminen

Jätä kommentti