Ukon perunamaa

Ukon perunamaa sijaitsee järven rannalla, mökillä, jonka mailta maukkaat porkkanat, salaatit, sipulit, lantut, nauriit ja muut antimet on kasvatettu jo vuosikymmenten ajan. Ja tietenkin maailman makeimmat perunat. Lumien väistyessä, roudan murtuessa, ja maan lämpötilan noustessa 10 asteeseen, keväinen rutiini saa aina alkunsa. On kevätkylvön aika.

Olin usein mukana tässä keväisessä touhussa, vaikka nuorempana tarkan kuuntelun ja oppimisen sijaan aika taisikin kulua enemmän Aku Ankkojen lukemiseen. Tuolloin ei vielä osannut käsittää, kuinka tärkeästä perimätiedosta on kyse. Iän karttuessa, kasvimaan laittaminen kylvökuntoon oli todella palkitsevaa, ja tietenkin ”omien” perunoiden syöminen joskus jopa juhannuksena oli hartaasti odotettu palkinto työstä. Tosin kevät kestää vain hetken ja aina mahdollisuutta kasvimaan kylvämiseen ei ole ollut. Osa tiedoista ja taidoista on jo saattanut unohtua. Nyt, hieman vanhempana ja perheellisenä, kaipuu Ukon perunamaalle on syttynyt uudestaan.

Aikoinaan tuli usein pohdittua, miksi ihmeessä kaupan perunat eivät voi maistua samalta? Tai mistä voisi löytää perunoita, jotka olisivat edes lähellä Ukon uusia perunoita? Lopputuloksena oli usein perunasäkkien vienti mukanaan kotipaikkaan, missä milloinkin sattui asumaan. Voi sitä kurjuuden määrä kun perunat omasta varastosta talven edetessä loppuivat!

Jos Jyrki Sukula tietäisi Ukon perunamaalla kasvavista herkkuperunoista, hän saisi Suomen jokaisen kuppilan niillä kuntoon. Ja usein olen miettinyt, että ravintolat veloittaisivat tällaisista perunoista varmasti törkeän paljon.

Luulen, että perunoiden kasvattamisessa täytyy olla jokin salainen ainesosa tai salaisuus, jolla ne saadaan niin hyviksi. Kuulemma peltoon tarvitsee laittaa vain kahta asiaa. Voisiko salaisuus olla siinä, että maailman makeimmat perunat saavat kasvaa puhtaassa mullassa? Vai voivatko maailman makeimmat perunat sisältää jotain muuta? Onko maaperä vain erityisen ravinteikasta? Miksi se ei muualla olisi? Vai vaikuttaako järven läheisyys siihen? Toisaalta luulen, että harva osaisikaan kasvattaa perunat kuten Ukko osaa. Mutta aiomme ottaa selvää, pääsemmekö edes lähelle.

On aika palata takaisin Ukon perunamaalle. Toivotamme sinut tervetulleeksi.

 

Kirjoittajat

Luomu ruoka luomu marjat

Mari

Yhteiskunnallisesti aktiivinen tohtoriäiti, joka jaksaa häärätä keittiössä. Iloa tuottavat (lapsen ja loistavan miehen lisäksi) oman kasvimaan antimet, sienestys, marjastus ja turhasta irti päästäminen. Suurimman vaikutuksen tehnyt kirja: Hyvän mielen vaatekaappi.

Jussi

Kiipeilevä isä, joka jaksaa ihmetellä, kenen älynväläys oli aikoinaan siirtää vaateteollisuus Kiinaan ja teettää ihmisillä 12~h/7 päivänä viikossa töitä, ja maksaa niin vähän, etteivät he tule toimeen. Suurimman vaikutuksen tehnyt kirja: No logo.

letmegoorganic@gmail.com
www.letmegoorganic.wordpress.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s