Avainsana-arkisto: kasvispihvi

Kesäkurpitsaa kukkaispihvinä

Kirjoitimme postauksen taannoin siitä, miten mehustimen tulo perheeseen muutti hyvin alkaneen mehudietin kakkudietiksi. Mutta ihan oikeasti, onhan se nyt hurjaa heittää hyvää tavaraa roskiin eli en kerta kaikkiaan voi laittaa pois mehustimen römppeitä. Käytännössä ne ovat usein tavallista ”raastetta” mutta vain kuivempaa sellaista. Suosikki mehumme on porkkana-omena-inkivääri mehu, ja siitä tulee mukavasti noin 3 dl kuivaa ”raastetta”, joka sopii mitä parhaiten erilaisiin juureskasvispihveihin.

Olen aiemmin jakanut erilaisia kesäkurpitsa ohjeita, joten arvata saattaa, että kesäkurpitsa kuuluu myös tähän ohjeeseen.  Lue lisää!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuresepti, Mari

Kvinoa on kingi

Olemme käyttäneet Rainingon tilan luomukvinoaa jo pidemmän aikaa. Nyt perjantaina kaupoilla käydessä oli mitä mukavin tavata itse viljelijät, sillä he olivat maistattamassa tilansa tuotteita paikallisessa kaupassa.

Täytyy sanoa, että olipa hyvä, kun ryhdyin juttusille kvinoan tuottajien kanssa. Olen tähän asti pääasissa käyttänyt kvinoaa keittettynä lisukkeena tai tehnyt keitetystä kvinosta kasvispihvejä lisämällä siihen esim. porkkanaraastetta. Mutta nyt sain ihan parhaan ohjeen itse tuottajilta, että miten kvinoasta saa todella maistuvaa. Se paahdetaan.

Vinkistä viisastuneina menimme suorin tein kotiin ja ruuan laittoon. Paahdettua kvinoaa, punaista linssisoosia ja parsakaalia kylkeen.

Kvinoa pestään ensi runsaalla vedellä ja sen jälkeen se laitetaan kuumalle pannulle. Ripautin mukaan vähän suolaa ja annoin sen paahtua pannulla noin 15min välillä sekoitellen. Maku on todella ihana, lempeän pähkinäinen ja suukoostumas kivan rapea. Ei mene mössöksi tai jää kovaksi vaan tule juuri sopivaksi.

Kvinoa ennen paahtumista

Kvinoa ennen paahtumista

Kvinoa paahtumisen jälkeen

Kvinoa paahtumisen jälkeen

Kvinoa on myös superfoodien superfood. Siinä on ihanteellinen ravitsemuskoostumus ja kaloreitakaan ei ole turhan kanssa. Kvinoan aminohappokoostumuksen tasapainoisuus on hyvä, arginiinia ja lysiiniä on siinä sopivassa suhteessa ja kvinoassa on myös kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja. Suosittelen.

Taaperon kvinoa, punainen linssisoosi ja parsakaali annos valmiina

Taaperon kvinoa, punainen linssisoosi ja parsakaali annos valmiina

Taaperon lautanen hetken päästä, kaikki meni!

Taaperon lautanen hetken päästä, kaikki meni!

5 kommenttia

Kategoria(t): kvinoa, Luomuresepti, Mari

Mitä luomua suosiva perhe syö?

Päätimme vaihtaa ruokavaliomme kertaheitolla luomuun viime vuoden elokuussa, ei vähiten sen hyvän maun, ravinteikkaamman sisällön ja aitouden vuoksi. Kohta siis on vuosi täynnä luomuruokailua meidän pikkuperheessä. Olemme tehneet viikottaisia ruokalistoja noin vuoden ajan. Niitä tutkailemalla on hauska katsoa taaksepäin ja seurata, mitä ihmettä luomua suosiva perheemme oikein syö.

Tapanamme on ollut tehdä ruokalista aina viikoksi tai kahdeksi kerrallaan. Sen avulla on helpompi käydä kaupassaa, välttää turhia ostoksia, tehdä rahallista säästöä sekä saada ruokavalioon lisää vaihtelevuutta. Meidän vuoden listalla on ollut noin neljäkymmentä eri ruokaa. On vaikea arvioida, onko se paljon vai vähän eri ruokalajeja, mutta mielestäni se on varsin kattava kokoelma erilaisia arkiruokia. Mahtuu mukaan toki jokunen vaativampikin sunnuntairuoka.

Listoja tutkiessa huomaan, että suosikkejamme ovat erilaiset keitot ja kasvispihvit. Kasvispihvejäkin on monia erilaisia. Ainakin kuusi eri pihvimuunnosta tulee vastaan ruokalistoiltamme. Näitä ovat mm. kikhernepihvit eri muunnoksin, kvinoapihvit, kyssäkaaliporkkanapihvit, härkäpapupihvit ja punajuuripihvit. Erityisesti kikhernepihvit ja härkäpapupihvit ovat usein valikoimassa helppouden ja myös lapselle sopivan makunsa vuoksi. Omia suosikkejani ovat juustokvinoapihvit ja fetapunajuuripihvit.

Jos koitan tehdä perheemme ruokalistalta top 10 listan, näyttäisi se jotakuinkin tälle:
1. Punainenlinssisoosi
2. Kalakeitto
3. Soijakorma
4. Jauhelihakeitto
5. Kikhernepihvit
6. Hernekeitto
7. Batattikeitto
8. Erilaista kalaa (seiti, silakka, lohi) ja muusia
9. Kasvispihvit
10. Kvinoajuustopihvit

Viimeaikaiset uutiset luomuruuan eduista ainakin puhut puolestaan.  Tuore tutkimus toteaa, että luomuruoka sisältää enemmän antioksidanttteja, kuin ei luomu ruoka. Kahden porkkanan sijaan siis riittää että syö yhden.

image

Jätä kommentti

Kategoria(t): Budjetti, Ruokalista, Säästäminen, Suositellut