”No poo” eli sampoo vapaa hiustenpesu – mihin kaikkeen luomukananmuna pystyy?

Tästä kohistaan. Joku on sitä kokeillut. Toiset paheksuu. Kolmannet kummastelee. Mutta lähes kaikki salaa googlaavat.

Siis mitä?

Nyt puhutaan siitä, että ei käytetä enää sampoota hiusten pesuun. Mutta millä ihmeellä hiukset pestään jos ei sampoolla?

Itselle asia tuli tutuksi jokunen vuosi sitten, kun ystäväni mies päätti luopua sampoosta. Hänellä oli aina ollut hyvin näyttävät tummat lainehtivat hiukset mutta kokeilun myötä hiukset vain muuttui paremmaksi, kiiltäväksi ja ei todellakaan rasvaiseksi. Varsin kumman kuuloista?!

Sampoo on ihmisen historiassa varsin uusi tuote ja etten sanoisi, erittäin fiksusti markkinoitu. Pestään ensin hiukset sampoolla eli poistetaan lika ja rasva (siis kaikki rasva, myös hiuksia hoitavat öljyt). Seuraavaksi pitää ostaa toinen tuote eli hoitoaine ja kas, laitetaan päähän nyt keinotekoinen rasva ja öljy hiuksia hoitamaan. Sampoon historiasta löytyy mielenkiintoisia kirjoituksia, tässä yksi.

Meidän pieni luomua suosiva perhe on käyttänyt jo parin vuoden ajan luonnonkosmetiikkaa erityisesti sampoon ja pesuaineiden muodossa. Olemme olleet tyytyväisiä ja erilaiset luomusampoot ovat olleet ihania ja suosittuja.

Syyt, joiden vuoksi olemme siirtyneet luonnonkosmetiikkaan ja pääasiassa luomukosmetiikkaan ovat:

1. Tavoite vähentää kemikaalikuormaa itselle

2. Tavoite vähentää kemikaalikuormaa ympäristölle

3. Tavallisen kosmetiikan aineosat ja niiden haitat

Miksi siis tehdä muuta kuin pestä sampoolla?

No poo -menetelmä tulee sanoista no shampoo eli kivasti lyhennettynä no poo. Toki tästä voidaan vetää myös muitakin mielleyhtymiä, millä ilmeisesti viitataan kosmetiikan valtavaan kemikaalikuormaan.

No poo -liikkeen alkaessa lähes kaikki suosittelivat, että hiukset pestään ruokasoodalla ja omenaviinietikalla. Tämä kuulostaa aika rajulle ja itse asiassa on sitä. Ruokasooda on hyvin emäksinen ja sen vuoksi pesua pyritään tasapainottamaan happamalla etikalla. Pitkäaikainen ruokasoodalla pesu saattaa vahingoittaa hiuksia ja haurastaa niitä johtaen hiusten katkeiluun. Itselle tämä kuulostaa kovin hurjalle ja ajatus, että hiukset haisevat etikalle edes pikkuisen on vastenmielinen. Näyttää kuitenkin sille, että edelleen ruokasooda ja omenaviinietikka -yhdistelmä on suosituimpia no poo -menetelmiä. Mutta millä muulla voi hiuksia pestä, jos ei ruokasoodalla ja omenaviinietikalla?

Toiset no poo -menelemään ihastuneet vannovat pelkän vesipesun nimeen. Eli hiukset pestään muutaman kerran viikossa tai niin usein kuin oma päänahka ja hiukset tarvitsevat, pelkällä kuumalla vedellä. Toimii varmasti ihan hyvin, mutta saattaa kaivata hoitavaa ainetta hiuksiin tai jättää välillä rasvaisen oloiseksi hiukset. Asiaa googlaamalla löytyy sankoin joukoin erilaisia reseptejä no poo hiusten pesuun, mm. ruisjauholla, savella, banaanilla ja hunajalla.

Luomukananmunalla päähän?

Luettuani useita kirjoituksia vaihtoehtoisista menetelmistä pestä hiukset ilman sampoota, alkoi kanamuna pesu vakuuttaa minut sen toimuvuudesta. Kanamuna tai tarkemin ottaen sen keltuainen tuntuu olevan turvallinen vaihtoehto ja samalla hyvin hoitava. Omat hiukseni ovat hurjan pitkät ja kasvaneet sitten katastrofaalisen ”purkka jäi päähän ja äiti leikkasi siilin vuonna -87” tapauksen jälkeen täyteen pituuteen. Tuon traagisen vuoden jälkeen hiukseni piti vaan antaa kasvaa ja ovat nyt olleet kohta kolmekymmentä vuotta pitkät. Metrin rajaa jatkuvasti hätyytellen en todellakaan tahdo vahingoittaa hiuksiani. Joten annan itseni luvan kokeilla miten kanamunan keltuainen voisi toimia hiuksissa.

Mutta toimiiko se?

Karkkipäivä kirjoittaa blogissaan erittäin perusteellisesti siitä, miten kanamuna pesee ja miksi, joten tässä linkki hänen kirjoitukseensa. Lyhyesti sanottuna, kanamunan keltuainen sisältää lesitiiniä mikä toimii surfaktanttina eli pintajännitystä rikkovana aineosana jolloin lesitiini toimii itseasissa pesuaineena.

Mitä itse tein?

Otin kaksi kanamunan keltuasta, hunajaa ja tilkan vettä. Sekoitin aineosat sekaisin. Haudutin myös kupillisen kamomillateetä, jolla ihan viimeiseksi huuhtelin hiukset.

luomu kanamuna

Luomukanamuna kera hunajan, valmiina?

luomu muna

Seokset valmiina päähän laitettavaksi

Kostutin hiukset ja sivelin keltuais ”sampoon” hiuksiini, jonka jälkeen kääräisin koko tukan tuorekelmuun. Annoin keltuaisen vaikuttaa hiusnaamion tavoin noin 30 minuuttia.

Hiusnaamio vaikuttamassa tuorekelmun alla

Hiusnaamio vaikuttamassa tuorekelmun alla

 

Tämän jälkeen menin suihkuun ja pesin hiukset viileällä vedellä aivan kuin normaalia sampoota pesien. Huuhtelin kunnolla ja lopuksi vielä huuhtelin tukan kamomillateellä. Tämän kun pitäisi vaalentaa hiuksia tai ainakin kirkastaa omaa vaaleaa väriä.

Omat hiukset ennen ja jälkeen luomukananmunalla pesun.

Oma kokemukseni luomukananmunan keltuaisella pesemisellä on hyvin positiivinen. Hiukseni olivat superrasvaiset ja likaiset, sillä en ollut pessyt hiuksia ennen keltuaispesua kahdeksaan päivään. Tämä johtui mökkilomailusta, mutta en kyllä normaalistikkaan pese hiuksia kuin kerran tai kaksi viikossa.

Pesutapahtuma luomukananmunan keltuaisella oli helppo ja hiukset tuntuivat samantien todella puhtaille, melkeinpä narskuville. Hiuksiin ei jäänyt mitään tuoksua kanamunasta ja kuivuttuaan ne olivat erittäin pöyheät ja supersilkkiset. En ihan heti muista, koska hiukseni olisivat tuntuneet näin hyville. Hiukset pysyivät todella puhtaina kolme päivää ja neljäntenä päivänä hiuspohja alkoi taas rasvoittua normaaliin tapaan. Ihan varmasti kokeilen vielä uudemman kerran, että jatkuuko tämä tunne ja pysyykö hiukset miten pitkään puhtaana.

Hiukset ennen luomumuna käsittelyä

Hiukset ennen luomukananmunakäsittelyä

Hiukset heti jälkeen luomumuna käsittelyn

Hiukset heti jälkeen luomukananmunakäsittelyn

Toinen päivä luomumuna käsittelyn jälkeen

Toinen päivä luomukananmunakäsittelyn jälkeen

Kolmas päivä luomumuna käsittelun jälkeen

Kolmas päivä luomukananmuna käsittelyn jälkeen

Vastaavanlaisia kirjoituksia no poo -kokeilusta löytyy ainakin Luomulaakson blogista ja Kemikaalicoctailin blogista.

Onko sinulla kokemusta no poo -kokeilusta? Jätä kommentti ja kerro parhaat vinkkisi.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): Mari, Vinkki

7 responses to “”No poo” eli sampoo vapaa hiustenpesu – mihin kaikkeen luomukananmuna pystyy?

  1. Moi!

    Ehdin vasta nyt syventyä tähän tekstiin. Mielenkiintoinen artikkeli ja kokeilu, kiitos kun jaoit sen!
    On varmaan joskus ollut puhetta, että mulla on ollut hurjat ongelmat päänahan kanssa. Kuten muunkin ihon, kemikaalien ja tuoksujen. Erilaiset ekopesut ja luonnonkoskemiikka on houkuttava ajatus, jota olen pyöritellyt muutamia vuosia. Vielä en ole jaksanut, ehtinyt ja viitsinyt ryhtyä etsimään vaihtoehtoja, kun vihdoin olen löytänyt hoitotasapainon. Tai edes jonkinlaisen sellaisen…
    Kananmuna kuullostaisi ihan hyvälle vaihtoehdolle, mutta mun on toistaiseksi pestävä hiukset parin päivän välein. Yleensä vielä taaperon kanssa. Ajattelin kokeilla hiusten pesuun ensimmäiseksi pesupähkinöistä liuotettavaa pesunestettä. Onko teidän perheellä siitä vaihtoehdosta mitään kokemuksia?

    On muuten ihanat nuo sun kutrit! En ole varmaan koskaan nähnyt, että pitäisit niitä auki, mutta ne on todella elinvoimaisen näköiset. Ihailen vähän kateellisena, koska mun hiuslaadusta ei olisi ikinä tuohon! Eikä kyllä hermoistakaan. 😀

    • Heippa Nannakoo,

      Itse olen jatkanut tätä rutiinia, jossa pestään kananmunalla. Pesukertoja on noin kerta viikossa, mutta kirjoittelen varmasti lisää kuulumisia tästä no poo kokeilusta. Moni kertoo kokeilleensa pesupähkinöistä tehtyä saippuaa hiusten pesuun. Itse olen löytänyt monta hyvää vinkkiä facebookin no poo ryhmästä.

      Mutta aika vakuuttunut olen tästä no poo kokeilusta. Kerro toki jos päätät kokeilla tätä että miten kävi.

      Mari

  2. Ilse

    Hei,
    taitaa olla jo yhdeksättä vuotta menossa no-poo linjalla. Ensimmäinen puolivuosi oli melko hankalaa kokeilu aikaa mutta taivaallinen kutinattomuus kannusti jatkamaan ja täällä ollaan. Ikää oli siihen aikaan 42 ja hiusraja noussut reilun sentin ja korvien edessä jonkinverran ohentuneet, vuoden sisällä hiusraja palautui entiselleen. Kampaajana olen luultavasti herkistynyt kemikaaleille jo työnkin puolesta eikä mikään vaihtoehto samppookaan helpottanut kutinaa. Kaikkea muuta on tullut kokeiltua tämän 8 vuoden aikana mm. ruokasoodaa, pesupähkinöitä, kanamunaa, pelkkää vettä ja marseille saippuaa (oliiviöljypohjainen)…

    Ensimmäinen puoli vuosi oli varmaan osittain hankala johtuen kemikaaleista rasittuneen päänahan hitaasta toipumisesta. Alkuunsa tuntui että hiukset haisi koiran turkille heti toisena päivänä ja tuntuikin samalla tavalla hieman tahmaisilta, paitsi kananmuna pesulla. Parissa kuukaudessa helpottui ja hiukset tuoksuivat taas hiuksille, eli ei juuri miltään ja haaroittuneet latvat on historiaa 😀
    Helppouden vuoksi olen mieltynyt tuohon marseille saippuan, silloin tällöin kananmuna pesu ja toisinaan teen vain välipesun pelkällä vedellä.

    Kokemuksia: ruokasoodapesu tarvitsee etenkin talvella jonkin huuhteluaineen, esim lusikallinen pari omenaviini etikkaa litraan vettä. Pesupähkinöillä hiukset tulevat myös hieman lennokkaiksi ellei käytä jotakin huuhtelua. Marseille saippua riittää yksinään samoin kanamuna (kanamunaan voi vaikka lisätä tilkka jotakin tuoksuöljyä tai konjakkia, olutta jollei pidä kananmunan tuoksusta).

    • Hei.

      Onpa mahtavaa kuulla kokemuksia pitkän linjan no poolaisilta. Itse olen vielä siinä vaiheessa, että kokeilen ja tunnustelen mikä toimii ja mikä ei.

      Olisiko antaa vinkkejä siihen, että miten saa kosteutta hiusten latvoihin?

      Mari

  3. Maarit

    Mä olen vasta reilu kuukauden ollut shamppoottomalla linjalla. Olen pessyt hiukset kaksi kertaa viikossa keltuainen+vesi-systeemillä. Kerran viikossa olen laittanut päänahkaan ja pituuksille kookosöljyä illalla ja pessyt tuolla munajutulla aamulla hiukseni.
    Yllätyin kuinka hyvin tuolla munalla hiukset todellakin lähtee puhtaaksi. Öljyä ei jää yhtään hiuksiin. Aion jatkaa tällä systeemillä eteenkin päin.

    • Hei Maarit. Kiitos viestistä. Mukava kuulla, että muutkin testailee tätä sampoo vapaata menetelmää. Itse olen nyt puoli vuotta ollut tällä keltuaispesulla ja hiukset tuntuu hyvälle. Mutta kokemuksista pian lisää blogissa taas. Tsemppiä kokeiluun.

  4. Heli

    Vuosi postauksen jälkeen pakko kommetoisa tähän kun olen vasta löytänyt tämän no poo-homman! Omat hiukset ovat suht paksut ja hyväkuntoiset olleet aina, mutta päänahassa on silti riittänyt ongelmia; hilsettä ja kutinaa, välillä ihan haavoja kun oon raapinut….nyt olen vasta aloitellut shampootonta elämää, ja ihan heti päänahka on rauhoittunut, mahtavaa. Ekalla viikolla pesin kerran Ole Hyvä shampoolla, ja kaksi kertaa vedellä. Tämä oli siis siirtymäkauteni, aikaisemmin olen pessyt noin 3-4 kertaa viikossa jollain tavallisella marketti-shampoolla. Tokalla viikolla pesin kerran kananmunankeltuaisella, ja pari kertaa vedellä, ja ihan mahtavalta ainakin nyt vielä tuntuu, sekä päänahka, että hiukset! tästä eteenpäin ajattelin testailla pikkuhiljaa mikä sopii ja mikä ei. Tavoitteena luopua myös hiuslakan käytöstä, ja tuntuu etten sitä nyt tällä hetkellä ainakaan kaipaakaan. Kiitos hyvistä vinkeistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s