Rouskuva ruokaohje blogihaasteeseen

Tämänkertainen blogiteksti on erityinen kahdesta syystä.

Ensinnäkin tulemme paljastamaan jotain, mitä meidän perheessä tehdään ehkä eniten.

Toisekseen, aihe on sellainen, jota ei ennen ole meille tullut vastaan.

Mutta mennään sitten itse asiaan.

Suomalaiset ovat ilmeisesti burgerikansaa. Noh, ainakin kotimaista alkuperää olevalla ketjulla menee lujaa. Klovnilla puolestaan menee hieman huonommin. Aikoinaan kun ketju tuli Suomeen, olihan siellä uutuudenviehätyksen takia käytävä. Nyt tiedän paremmin.

Miksi höpötän burgereista? Se selviää kun luet eteenpäin. 

Saimme ihka ensimmäisen blogihaasteemme muutama viikko sitten! Ja mikä haaste se olikaan.

Brändimanageri Soya Oy:stä laittoi viestiä, että nyt pitäisi loihtia herkullinen kasvisresepti, vaikka pöytälaatikkoon jääneestä reseptistä, muunnelma, jossa käytetään Jalotofun ja Silmusalaatin tuotteita.

Vanha resepti oli ennättänyt pilantuumaan laatikossa, joten päätimme yhdistää jotain uutta ja jotain vanhaa.

Itse asiassa paljastamme samalla, mitkä ovat meidän perheen kaksi eniten valmistettua juttua…

Koska panokset ovat kovat, päätimme tehdä tämän. Koska miksi hyviä juttuja pitäisi vain itsellä?

Tässä reseptissä pitää tehdä kolme erillistä juttua, jotka toimivat itsestään taikka yhdessä. Siksi tämä niin kätevä kokonaisuus onkin. Valmistusvaiheita on kolme, mutta sitä ei kannata pelästyä, koska niissä voi oikoa. Toivottavasti tykkäätte.

LMGO Burger (L,G)

lmgo burger

VAIHE 1: Sämpylät (tällä ohjeella saa nopeasti vaikka arki-iltana pyöräytettyä sämpylät varastoon). Nämä ovat keittiöpöydän vakiovaruste heti kahvinkeittimen vieressä.

8 dl vettä
1 kuivahiivapussi
1 rkl psyllium
1 rkl fariinisokeria
1,5 dl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
2 dl luomukaurajauhoja
6 dl Semper Fin Mix
1 rkl luomu oliiviöljyä

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää kulhoon hiiva, psyllium ja vesi. Anna tekeytyä 10 min. Lisää loput aineeet ja surrauta vatkaimella sekaisin. Gluteeniton taikina jää hieman löysäksi, joten sitä ei kannata säikähtää (vaikka tänään Halloween onkin).

Muotoile kahdella lusikalla taikinasta sämpylöitä. Näistä tulee 9-12 kappaletta sen mukaan, miten isoja niistä haluaa. Uunissa nämä viettävät noin 40 minuuttia, tai kun rusketus on kuin etelänlomalta tulleella serkulla.

VAIHE 2: Hummus (L, G) (majoneesin korvikkeena). Tämä on ehkä asia, mitä meidän perheessä tehdään eniten!

2 prk GoGreen luomukikherneitä (-> jos jälkkärin haluaa burgereille, niin nesteestä voi pyöräyttää marengit!)
1 rkl Urtekram luomutahinia
1 valkosipulin kynsi
0,5 rkl sitruunatiivistettä
8 palaa auringonkuivattua tomaattia
ripaus suolaa
10 isoa basilikan lehteä
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
3 rkl vettä

Ai mitä sitten? Kaikki tehosekoittimeen ja surrrrr.

VAIHE 3: Lapsiystävällisesti maustetut tofupihvit (L, G) (mukaillen Vegaaniliiton tofupihviohjetta, jota mukailtu Chococholin tofupyörykkäohjeesta)

pihviainekset

Jalotofupihviainekset

1 pkt maustamatonta Jalotofua
puolikas sipuli
1 valkosipulin kynsi
0,25 dl gluteeniton korppujauho
0,25 dl maissijauhoja
0,5 tl suolaa
tuoretta korianteria
5 lehteä tuoretta basilikaa
(vettä)

Laita kaikki ainekset tehosekoittimella tai monitoimikoneella sekaisin. Perheen pienimmille hyvän suutuntuman takaamiseksi mahdollisimman tasainen seos on suositeltavaa. Paista pihvit pannulla. Jos haluaa oikein herkutella, pyöräytä pihvit seesaminsiemenissä.

Tällä kertaa meillä oli omena-porkkanamehu jämät tallella, joten jaoimme massan puoliksi: toiseen puoleen tuli 0,5 dl mehurömppeitä ja 0,5 dl Silmusalaattia. Jos römppeitä ei halua heittää pois, ja miksi haluaisi, niin pihvit ovat oiva piilopaikka niille. Se myös mukavasti mehevöittää vaikkapa pihvejä, kuten tässä tapauksessa.

römpepihvi

Römpepihvit

Lisäksi tarvitset luomutomaatteja, 2-3 siivua per burgeri. Juustoa maun mukaan (meillä oli käytössä luomu Gouda).

Lisukekierreperunat syntyvät mukavasti Spiralizerilla. Suolaa päälle ja uunissa 200 asteessa noin 15 minuutta.

Ja tietenkin rapeutta burgereihin tuomaan Letkeän lempeää Silmusalaattia.

burgeri

LMGO Burger valmiina haukattavaksi

Ajatteletko, että onpa monta vaihetta… ei kannata sitä murehtia. Kuten sanoin, tässä voi oikoa.

Sämpylät ja hummuksen voi tehdä vaikka edellisenä päivänä. Ja yleensä niitä on jo varastossa muutenkin valmiina, joten ne on jo tavallaan hoidettu. Ohje myös takaa sen, että herkuttelupäivä voi näin sallittaessa tulla kuin itsessään. Marengit voi tehdä kikherneistä tulleesta nesteestä. Oiva lisä burgeraterialle.

Pihvit valmistuvat tuossa tuokiossa. Paistaminen on se aikaa vievin vaihe.

Joten kotitekoiset kasvisburgerit ovat jo tavallaan pöydässä.

Ja jos pihvejä ei joka kerta halua tehdä, Silmusalaatti välissä on hyvä tapa tuoda säväystä sämpylään (pihvi tekee burgerin).

Ja jos haluaa tosi paljon oikoa (kovat kaverit vetää nämä varmaan tälleen) niin kai Silmusalaatti kahden Jalotofupalan välissä on myös ok?

Miltä LMGO Burgerit vaikuttavat? Arkiruokaa vai viikonlopun heiniä?

P.S. Pistä burgerit vielä hetkeksi uuniin ennen kuin lisäät Silmusalaatin, niin juusto sulaa sisälle kivasti.

P.PS. Kokeilimme myös rapeita Jalotofupaloja ja Silmusalaattia paistetussa kvinoassa, mutta niistä kerromme ehkä sitten myöhemmin…

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): resepti

2 responses to “Rouskuva ruokaohje blogihaasteeseen

  1. Kuulostaa ihanalta! Mä niin haluaisin kokeilla, mutta en tiedä uskallanko. Olen maailman surkein kokki! 😀

    • Kyllä kannattaa kokeilla. Kaikki muut kohdat voi oikoa ja itse pihvien teko oli hyvin helppoa. Kulhoon vaan ja sauvasekoittimella sekaisin. Ei voi mennä pieleen. Jaa kuva kun tekeleet on valmiina 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s