I love my spiralizer

Joulun taikaa ja ihania muistamisia. Niistä on hyvä aloittaa uusi hyvä luomuvuosi 2015. Sain hyvältä ystävältäni parhaan lahjan ikinä eli ihan iki oman spiralizer koneen. Olen haaveillut kyseisestä masiinasta jo puolisen vuotta ja näin haaveet lopulta täyttyivät. Tulossa siis tänä vuonna paljon erilaisia ”nuudeleita”.

Ensimmäinen resepti onkin klassikko ainesta jo syntyessään. Uskomattoman nopeaa, helppoa ja järjettömän hyvää. Kesäkurpitsanuudelit ja tomaattikastiketta.

Tarvitset tähän reseptiin siis spiralizer koneen tai voit myös tehdä nuudeli suikaleita itse veitsellä leikkaamalla tai vaihtoehtoisesti isoteräisellä raastimella raastamalla. Mutta oma kokemukseni sanoo, sillä voi pojat, että olen koittanut tehdä erilaisia kesäkurpitsanuudeleita puolen vuoden ajan, että joko itse veitsellä leikkaamalla tai sitten spiralizerilla saat parhaan tuloksen.

image

Kesäkurpitsanuudelit pannulla

 

2 luomukesäkurpitsaa

1 prk luomupaseerattuatomaattia

0,5 luomu paprikaa

1 luomusipuli

3 luomu aurinkokuivattua tomaattia

0,5 luomukasvisliemikuutio

Spiraloi kesäkurpitsat ja laita ne kuumalle pannulle paistumaan. Paista kesäkurpitsa nuudelit sopivan pehmeiksi. Pitävät spagettimaisen rakenteen todella hyvin paistaessakin. Tee tomaattikastike eli laita paseerattutomaatti kattilaan. Soseuta sipuli, aurinkokuivatut tomaatit ja paprika tehosekoittimella ja kaada ne tomaattisoseen sekaan. Laita kasvisliemikuutio ja anna kiehua hiljalleen, kunnes on maistuvaa.

Eikun syömään. Itsellä tässä oli mukana vielä keitetty luomuparsakaali. Perheen taapero oli haltioissaan pitkistä nuudelinaruista, joita oli niin kiva ja helppo syödä.

image

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aitoa ruokaa, Luomu ruoka, resepti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s