Viljelypalstan kaipuu, osa 2

”Mieli kaihoisana katselimme ikkunasta ulos ja uneksimme viljelypalstasta. Tiesin, että nyt on sen aika…on aika laittaa pikkuruiset siemenet purnukoihin ja aloittaa hautomo. Kädet vavisten ja sydän pamppaillen kaivoimme esiin pikkuruisia vessapaperirullakehtoja, multaa ja minikasvihuoneita. Olimme eläneet pitkään hiljaista elämää, kuin torkkuen, mutta nyt siihen oli tulossa muutos. Muutos, jota saamme sydän ilosta laulaen katsella koko vihertyvän kevään.

Pöydällä oli iso kasa pikkuruisia pusseja, täynnä elämää ja puhtaan ravinnon alkulähdettä. Katselimme vuoroin toisiamme ja vuoroin pikkuisia, erilaisia, kokoisia ja näköisiä siemeniä. Muut eivät saata ymmärtää miten pakahtuvan onnelliseksi nämä pienet elämän alut meidät tekikään. Uskaltauduimme aloittamaan luovuuden työn, työn, jonka antia toivottavasti saamme ilosta nauttia tulevan syksyn ja talven.

Lopulta odotuksen piinaava tunnelma laskeutui yllemme. Katselimme aikaansaannostamme, siinä ne nyt uinuivat…pikkuiset kehdoissaan, lantut, kesäkurpitsat, avomaankurkut, purjot, persiljat ja samettikukat. Maailma tuntui hymyilevän ja hivelän meitä kullankeltaisin lupauksin.”

Pikku siemenet

Pikku siemenet

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Viljelypalsta, Viljelypalstan kaipuu

3 responses to “Viljelypalstan kaipuu, osa 2

  1. seija lahti

    Ihanasti voivat pienet taimet! Ilolla hoitaja lähtee kastelemaan!

  2. Ihanaa! Meillä on jo ikävä pikkuisia ikkunalla. Jännittää palata lomalta kotiin ja nähdä miten paljon ovat taimiset kasvaneet!

  3. Riika Ingi

    Ihania tunnelmia teillä ja sinulla rakas Sisko on taito kirjoittaa ihanasti! ❤

    – Riika –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s